Yleiskatsaus

Viimeiset tapahtumat
Viimeiset paivat Balilla menivat balilaisen uudenvuoden merkeissa. Maanantai-iltana isot kulkueet kaduilla kantoivat huiman kokoisia Ogoh-Ogoh-hahmoja, jotka kuvasivat erilaisia pahoja henkia. Seuraavana paivana pysyteltiin sisatiloissa, ilman valoa(ei edes otsalammpu saanut olla paalla), ei puhelimia ja mieli taynna hyvia ajatuksia, jotta saataisiin pahat henget karkoitettua Balilta. Ja ihan oikeasti ulkona liikkuminen on kielletty vangitsemisen uhalla, lentoliikenne lakkautetaan paivaksi siis taydellinen hiljaisuus. Todella tama otetaan tosissaan...vain poliisit partioivat katuja ja etta valot pysyvat sammuksissa. Taman hiljaisuuden aikana pahat henget luulevat, etta Balilla ei enaa ole ihmisia ja ottavat kimpsunsa ja kampsunsa ja lahtevat merille. Nain seuraava vuosi voidaan aloittaa ilman naita kurjimuksia. Seuraavana paivana sita hiljaisuutta vasta osaakin arvostaa, kun kadut taas vilisevat parisevista mopoista ja muista aantelijoista.
Torstaiksi oltiin varattu lennot Sumatralle, lantiseen Indonesiaan; koti Indonesian aarimuslimeille, uhanalaisille orangeille, tulivuorille ja vuoden 2006 tsunami maanjaristykselle. Turistien maara verrattuna Baliin on suuri; kaytannossa tuntuu kuin olisimme kahdestaan valloittamassa Sumatraa. Loistavaa. Ensimmainen stoppi tehtiin Bukit Lawangissa, joka on erittain uhanalaisten orankien aluetta. Vain taalla ja Borneolla voi naita karvaisia kavereita enaa loytaa. Oppaamme Asani vei meidat yhden paivan trekille viidakkoon. Nyt on sanottava aidille anteeksipyynto, koska joudun kertomaan jotain sellaista, mista olet kateellinen :D Paastiin paivan aikan nakemaan lahes 10 orankia ja yksi naaras poikasensa kanssa ihan muutaman metrin paasta. Ihanien, ilmeikkaiden ja lepposien puissaheilujien joukkoon mahtuu maassa liikkuvia pahamaineisia Mina-orankeja. Maineensa ne ovat kartuttaneet puramalla ihmisia. Ja eikohan meidan sitten taytynyt tormata tallaiseen. Onneksi vaan kikatutti kun oppaamme huusi, etta RUN RUN!! Pakkohan siina oli juosta karkuun ettei saa kasivarteen tatuointia hampailla, joita ei ole koskaan pesty. Hahah...aikamoinen kokemus. Tiestitteko muuten, etta omaamme naiden oranssikarvaisten kavereiden kanssa 94,6%:sti samat geenit. Siksi orankien lahelle meneminen ja ruokkiminen on kiellettya, koska tautien tarttuminen puolin ja toisin on mahdollista. Loistava reissu kaiken kaikkineen; viidakkolounaineen, iilimatoineen, laakekasveineen ja koskenlaskuineen.
Eilen saavuttiin Lake toballe, kaakkois-Aasian suurimalle jarvelle ja muinoin kannibaaleina tunnettujen Batak-ihmisten kotiseuduille. Nyt yovytaan samassa guesthousessa kuin Madventuresin Riku ja Tunna taalla ollessaan. Ja vaan relataan.

Ruoka:
Riisia, riisia, riisia. Silla aika pitkalti mennaan. Tietysti erilaisten lisukkeiden kanssa tai paistettuna ja hoystettyna. Aamupalanakin yksi parhaista vaihtoehdoista. Paikallisia hedelmiakin ollaan naposteltu. Naista ehdottomaksi suosikiksi on noussut Mangosteen. Balilla viimeisena iltana iski kuitenkin ihan hirmuinen lankkari ruoan himo ja turistirysa Kuta beachiltahan loytyikin vanha kunnon McDonalds, jossa laskelmieni mukaan soin 1300 kaloria ja aikaa kului ehka 20 minuuttia. Ja voi vinde kun olkin hyva olo sen jalkeen...NOT! Taallahan paikalliset syovat ruokansa kasin ja mekin sita ollaan pari kertaa kokeiltu. Riisin syomienen ei vaan ehka suju meilta yhta siististi kuin paikallisilta. Myos paikallisissa ravintoloissa mammat annostelevat ruokasi kasin banaaninlehtilautaselle. Hassua myos on se, etta ruoat on valmistettu tunteja aikaisemmin ja seisovat lasikaapissa ilmeisesti niin kauan paivan aikana kunnen loppuvat. Kaikki tamahan kuuloistaisi oivalta reseptilta ruokamyrkytykselle, mutta vatsavaivat ovat jossain ihan muuaalla kuin meidan luona kylassa. Ilmeisesti tapa milla ruoat tehdaan varmistaa sen, etta niita voidaan pitaa huoneenlammossa. Ja hyvaa on!

Tiina:
Ihan sama Tiina se taitaa taalla edellen reissata..vain muutaman kokemuksen rikkaampana. Ulkoinen olemus on hiukan kalmaakin kalpeampaa talvi-ihoa tummempi, kulmakarvat ovat karahtaneet valkoisiksi, riisidietilla on ehka saatu noin yksi kilo lisaa ja meikkia ei ole tama naama nahnyt viikoihin. Taytyy koputtaa puuta, mutta sairauksilta ollaan valtytty. Mita nyt vatsa pelottelee heittamalla muutaman kuperkeikan valilla, mutta kenellapa Aasiassa ressaavalla ei. Luteita ei olla tahan mennessa sankykavereina loydetty, joten viime reissun kaltaisia puremakuvia ei toivottavasti ole tiedossa. Poskilihaksissa on kylla havaittavissa paivittaisita jomotusta; syyna jatkuva hymyily.

Fiilikset:
Kuinka ihminen voi olla tulla nain onnelliseksi ihmisista joiden kanssa ei aina edes ole yhteista kielta. Vaikka olemme maapallon suurimmassa muslimimaassa ja lahella aluetta(Banda achec), jossa fanaattisia muslimeja, ei olo voisi tuntua turvallisemmalta. Ihmiset ovat kiinnostuneita ja auttavat ilman, etta odottavat sinulta mitaan vastapalveluksia.
Kunpa nama kaikki fiilikset pysyisivat mielessa samanlaisena kuin nyt. Ne kaikki uudet kokemukset ja elamykset. Se kuinka apina kyttaa kadessasi olevaa banaania, kuinka pelottava voi pieni viidakkoiilimato olla, miten hyvalta riisi voi maistua aamiaisella, miten arsyttavaa on kun apinat hyppivat peltikatollasi keskella yota tai miten ihanan helppoa taalla tuntemmattomien on tulla ja olla lahella. Kaikkia naita varten tulisi pitaa hiljaisia hetkia, miettia ja painaa mieleen. Viime matkasta poiketen en ole suunnitellut tai lukenut etukateen juurikaan, mika on tuonut matkaan erilaista fiilista. Ei tunnu, etta olen taalla matkalla vaan, etta olen ja elan taalla. Koti...silta taalla usein tuntuu. Ehka edellisessa elamassa tai tulevassa elamassa olen kotoisin Aasiasta.

Tulevat tapahtumat:
Paikallinen englannin kielen opettaja pyysi meita kaymaan hanen koululla, jotta oppilaat saisivat harjoitusta englannin kielella puhumisesta. Se viela harkinnan alla, mutta Lake toba toimii kuitenkin kotinamme seuraavat kolme paivaa. Perjantaina sitten suunnistamme takaisin Thaimaahan.

Pahoittelut viela pitkasta viiveesta blogin kirjoittamiseen...
Rakkaudella
Tiina