Loysin kuin loysinkin paikan, jossa saan kuviani kasiteltya. Tuolla kameralla kun kuvia ottaa niin tiedostot ovat hiiirmuisia ja nama aasia koneet eivat ihan niihin kykene. Noh, mutta kuvat ovat nyt sitten nahtavissa mun Facebook profiilissa. Reilusti yli kolme tuntia niita taytyi sinne ahertaa, joten toivottavasti pidatte. Siella siis kuvia lahinna viimeisen kuukauden ajalta. Alkumatkan kuvat joudun lataamaan sitten myohemmin. Pahoittelen tallaista kummallista jarjestelya.
Heiips murut ja terveisia Thaimaasta...Koh Taolla jalleen
Tiina
P.S. Thai numero +66831035762 ja tahan on huomattavasti halvempi soittaa kun tuleviin tai edellisiin. Vink vink :)
tiistai 30. maaliskuuta 2010
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Yleiskatsaus
Viimeiset tapahtumat
Viimeiset paivat Balilla menivat balilaisen uudenvuoden merkeissa. Maanantai-iltana isot kulkueet kaduilla kantoivat huiman kokoisia Ogoh-Ogoh-hahmoja, jotka kuvasivat erilaisia pahoja henkia. Seuraavana paivana pysyteltiin sisatiloissa, ilman valoa(ei edes otsalammpu saanut olla paalla), ei puhelimia ja mieli taynna hyvia ajatuksia, jotta saataisiin pahat henget karkoitettua Balilta. Ja ihan oikeasti ulkona liikkuminen on kielletty vangitsemisen uhalla, lentoliikenne lakkautetaan paivaksi siis taydellinen hiljaisuus. Todella tama otetaan tosissaan...vain poliisit partioivat katuja ja etta valot pysyvat sammuksissa. Taman hiljaisuuden aikana pahat henget luulevat, etta Balilla ei enaa ole ihmisia ja ottavat kimpsunsa ja kampsunsa ja lahtevat merille. Nain seuraava vuosi voidaan aloittaa ilman naita kurjimuksia. Seuraavana paivana sita hiljaisuutta vasta osaakin arvostaa, kun kadut taas vilisevat parisevista mopoista ja muista aantelijoista.
Torstaiksi oltiin varattu lennot Sumatralle, lantiseen Indonesiaan; koti Indonesian aarimuslimeille, uhanalaisille orangeille, tulivuorille ja vuoden 2006 tsunami maanjaristykselle. Turistien maara verrattuna Baliin on suuri; kaytannossa tuntuu kuin olisimme kahdestaan valloittamassa Sumatraa. Loistavaa. Ensimmainen stoppi tehtiin Bukit Lawangissa, joka on erittain uhanalaisten orankien aluetta. Vain taalla ja Borneolla voi naita karvaisia kavereita enaa loytaa. Oppaamme Asani vei meidat yhden paivan trekille viidakkoon. Nyt on sanottava aidille anteeksipyynto, koska joudun kertomaan jotain sellaista, mista olet kateellinen :D Paastiin paivan aikan nakemaan lahes 10 orankia ja yksi naaras poikasensa kanssa ihan muutaman metrin paasta. Ihanien, ilmeikkaiden ja lepposien puissaheilujien joukkoon mahtuu maassa liikkuvia pahamaineisia Mina-orankeja. Maineensa ne ovat kartuttaneet puramalla ihmisia. Ja eikohan meidan sitten taytynyt tormata tallaiseen. Onneksi vaan kikatutti kun oppaamme huusi, etta RUN RUN!! Pakkohan siina oli juosta karkuun ettei saa kasivarteen tatuointia hampailla, joita ei ole koskaan pesty. Hahah...aikamoinen kokemus. Tiestitteko muuten, etta omaamme naiden oranssikarvaisten kavereiden kanssa 94,6%:sti samat geenit. Siksi orankien lahelle meneminen ja ruokkiminen on kiellettya, koska tautien tarttuminen puolin ja toisin on mahdollista. Loistava reissu kaiken kaikkineen; viidakkolounaineen, iilimatoineen, laakekasveineen ja koskenlaskuineen.
Eilen saavuttiin Lake toballe, kaakkois-Aasian suurimalle jarvelle ja muinoin kannibaaleina tunnettujen Batak-ihmisten kotiseuduille. Nyt yovytaan samassa guesthousessa kuin Madventuresin Riku ja Tunna taalla ollessaan. Ja vaan relataan.
Ruoka:
Riisia, riisia, riisia. Silla aika pitkalti mennaan. Tietysti erilaisten lisukkeiden kanssa tai paistettuna ja hoystettyna. Aamupalanakin yksi parhaista vaihtoehdoista. Paikallisia hedelmiakin ollaan naposteltu. Naista ehdottomaksi suosikiksi on noussut Mangosteen. Balilla viimeisena iltana iski kuitenkin ihan hirmuinen lankkari ruoan himo ja turistirysa Kuta beachiltahan loytyikin vanha kunnon McDonalds, jossa laskelmieni mukaan soin 1300 kaloria ja aikaa kului ehka 20 minuuttia. Ja voi vinde kun olkin hyva olo sen jalkeen...NOT! Taallahan paikalliset syovat ruokansa kasin ja mekin sita ollaan pari kertaa kokeiltu. Riisin syomienen ei vaan ehka suju meilta yhta siististi kuin paikallisilta. Myos paikallisissa ravintoloissa mammat annostelevat ruokasi kasin banaaninlehtilautaselle. Hassua myos on se, etta ruoat on valmistettu tunteja aikaisemmin ja seisovat lasikaapissa ilmeisesti niin kauan paivan aikana kunnen loppuvat. Kaikki tamahan kuuloistaisi oivalta reseptilta ruokamyrkytykselle, mutta vatsavaivat ovat jossain ihan muuaalla kuin meidan luona kylassa. Ilmeisesti tapa milla ruoat tehdaan varmistaa sen, etta niita voidaan pitaa huoneenlammossa. Ja hyvaa on!
Tiina:
Ihan sama Tiina se taitaa taalla edellen reissata..vain muutaman kokemuksen rikkaampana. Ulkoinen olemus on hiukan kalmaakin kalpeampaa talvi-ihoa tummempi, kulmakarvat ovat karahtaneet valkoisiksi, riisidietilla on ehka saatu noin yksi kilo lisaa ja meikkia ei ole tama naama nahnyt viikoihin. Taytyy koputtaa puuta, mutta sairauksilta ollaan valtytty. Mita nyt vatsa pelottelee heittamalla muutaman kuperkeikan valilla, mutta kenellapa Aasiassa ressaavalla ei. Luteita ei olla tahan mennessa sankykavereina loydetty, joten viime reissun kaltaisia puremakuvia ei toivottavasti ole tiedossa. Poskilihaksissa on kylla havaittavissa paivittaisita jomotusta; syyna jatkuva hymyily.
Fiilikset:
Kuinka ihminen voi olla tulla nain onnelliseksi ihmisista joiden kanssa ei aina edes ole yhteista kielta. Vaikka olemme maapallon suurimmassa muslimimaassa ja lahella aluetta(Banda achec), jossa fanaattisia muslimeja, ei olo voisi tuntua turvallisemmalta. Ihmiset ovat kiinnostuneita ja auttavat ilman, etta odottavat sinulta mitaan vastapalveluksia.
Kunpa nama kaikki fiilikset pysyisivat mielessa samanlaisena kuin nyt. Ne kaikki uudet kokemukset ja elamykset. Se kuinka apina kyttaa kadessasi olevaa banaania, kuinka pelottava voi pieni viidakkoiilimato olla, miten hyvalta riisi voi maistua aamiaisella, miten arsyttavaa on kun apinat hyppivat peltikatollasi keskella yota tai miten ihanan helppoa taalla tuntemmattomien on tulla ja olla lahella. Kaikkia naita varten tulisi pitaa hiljaisia hetkia, miettia ja painaa mieleen. Viime matkasta poiketen en ole suunnitellut tai lukenut etukateen juurikaan, mika on tuonut matkaan erilaista fiilista. Ei tunnu, etta olen taalla matkalla vaan, etta olen ja elan taalla. Koti...silta taalla usein tuntuu. Ehka edellisessa elamassa tai tulevassa elamassa olen kotoisin Aasiasta.
Tulevat tapahtumat:
Paikallinen englannin kielen opettaja pyysi meita kaymaan hanen koululla, jotta oppilaat saisivat harjoitusta englannin kielella puhumisesta. Se viela harkinnan alla, mutta Lake toba toimii kuitenkin kotinamme seuraavat kolme paivaa. Perjantaina sitten suunnistamme takaisin Thaimaahan.
Pahoittelut viela pitkasta viiveesta blogin kirjoittamiseen...
Rakkaudella
Tiina
Viimeiset paivat Balilla menivat balilaisen uudenvuoden merkeissa. Maanantai-iltana isot kulkueet kaduilla kantoivat huiman kokoisia Ogoh-Ogoh-hahmoja, jotka kuvasivat erilaisia pahoja henkia. Seuraavana paivana pysyteltiin sisatiloissa, ilman valoa(ei edes otsalammpu saanut olla paalla), ei puhelimia ja mieli taynna hyvia ajatuksia, jotta saataisiin pahat henget karkoitettua Balilta. Ja ihan oikeasti ulkona liikkuminen on kielletty vangitsemisen uhalla, lentoliikenne lakkautetaan paivaksi siis taydellinen hiljaisuus. Todella tama otetaan tosissaan...vain poliisit partioivat katuja ja etta valot pysyvat sammuksissa. Taman hiljaisuuden aikana pahat henget luulevat, etta Balilla ei enaa ole ihmisia ja ottavat kimpsunsa ja kampsunsa ja lahtevat merille. Nain seuraava vuosi voidaan aloittaa ilman naita kurjimuksia. Seuraavana paivana sita hiljaisuutta vasta osaakin arvostaa, kun kadut taas vilisevat parisevista mopoista ja muista aantelijoista.
Torstaiksi oltiin varattu lennot Sumatralle, lantiseen Indonesiaan; koti Indonesian aarimuslimeille, uhanalaisille orangeille, tulivuorille ja vuoden 2006 tsunami maanjaristykselle. Turistien maara verrattuna Baliin on suuri; kaytannossa tuntuu kuin olisimme kahdestaan valloittamassa Sumatraa. Loistavaa. Ensimmainen stoppi tehtiin Bukit Lawangissa, joka on erittain uhanalaisten orankien aluetta. Vain taalla ja Borneolla voi naita karvaisia kavereita enaa loytaa. Oppaamme Asani vei meidat yhden paivan trekille viidakkoon. Nyt on sanottava aidille anteeksipyynto, koska joudun kertomaan jotain sellaista, mista olet kateellinen :D Paastiin paivan aikan nakemaan lahes 10 orankia ja yksi naaras poikasensa kanssa ihan muutaman metrin paasta. Ihanien, ilmeikkaiden ja lepposien puissaheilujien joukkoon mahtuu maassa liikkuvia pahamaineisia Mina-orankeja. Maineensa ne ovat kartuttaneet puramalla ihmisia. Ja eikohan meidan sitten taytynyt tormata tallaiseen. Onneksi vaan kikatutti kun oppaamme huusi, etta RUN RUN!! Pakkohan siina oli juosta karkuun ettei saa kasivarteen tatuointia hampailla, joita ei ole koskaan pesty. Hahah...aikamoinen kokemus. Tiestitteko muuten, etta omaamme naiden oranssikarvaisten kavereiden kanssa 94,6%:sti samat geenit. Siksi orankien lahelle meneminen ja ruokkiminen on kiellettya, koska tautien tarttuminen puolin ja toisin on mahdollista. Loistava reissu kaiken kaikkineen; viidakkolounaineen, iilimatoineen, laakekasveineen ja koskenlaskuineen.
Eilen saavuttiin Lake toballe, kaakkois-Aasian suurimalle jarvelle ja muinoin kannibaaleina tunnettujen Batak-ihmisten kotiseuduille. Nyt yovytaan samassa guesthousessa kuin Madventuresin Riku ja Tunna taalla ollessaan. Ja vaan relataan.
Ruoka:
Riisia, riisia, riisia. Silla aika pitkalti mennaan. Tietysti erilaisten lisukkeiden kanssa tai paistettuna ja hoystettyna. Aamupalanakin yksi parhaista vaihtoehdoista. Paikallisia hedelmiakin ollaan naposteltu. Naista ehdottomaksi suosikiksi on noussut Mangosteen. Balilla viimeisena iltana iski kuitenkin ihan hirmuinen lankkari ruoan himo ja turistirysa Kuta beachiltahan loytyikin vanha kunnon McDonalds, jossa laskelmieni mukaan soin 1300 kaloria ja aikaa kului ehka 20 minuuttia. Ja voi vinde kun olkin hyva olo sen jalkeen...NOT! Taallahan paikalliset syovat ruokansa kasin ja mekin sita ollaan pari kertaa kokeiltu. Riisin syomienen ei vaan ehka suju meilta yhta siististi kuin paikallisilta. Myos paikallisissa ravintoloissa mammat annostelevat ruokasi kasin banaaninlehtilautaselle. Hassua myos on se, etta ruoat on valmistettu tunteja aikaisemmin ja seisovat lasikaapissa ilmeisesti niin kauan paivan aikana kunnen loppuvat. Kaikki tamahan kuuloistaisi oivalta reseptilta ruokamyrkytykselle, mutta vatsavaivat ovat jossain ihan muuaalla kuin meidan luona kylassa. Ilmeisesti tapa milla ruoat tehdaan varmistaa sen, etta niita voidaan pitaa huoneenlammossa. Ja hyvaa on!
Tiina:
Ihan sama Tiina se taitaa taalla edellen reissata..vain muutaman kokemuksen rikkaampana. Ulkoinen olemus on hiukan kalmaakin kalpeampaa talvi-ihoa tummempi, kulmakarvat ovat karahtaneet valkoisiksi, riisidietilla on ehka saatu noin yksi kilo lisaa ja meikkia ei ole tama naama nahnyt viikoihin. Taytyy koputtaa puuta, mutta sairauksilta ollaan valtytty. Mita nyt vatsa pelottelee heittamalla muutaman kuperkeikan valilla, mutta kenellapa Aasiassa ressaavalla ei. Luteita ei olla tahan mennessa sankykavereina loydetty, joten viime reissun kaltaisia puremakuvia ei toivottavasti ole tiedossa. Poskilihaksissa on kylla havaittavissa paivittaisita jomotusta; syyna jatkuva hymyily.
Fiilikset:
Kuinka ihminen voi olla tulla nain onnelliseksi ihmisista joiden kanssa ei aina edes ole yhteista kielta. Vaikka olemme maapallon suurimmassa muslimimaassa ja lahella aluetta(Banda achec), jossa fanaattisia muslimeja, ei olo voisi tuntua turvallisemmalta. Ihmiset ovat kiinnostuneita ja auttavat ilman, etta odottavat sinulta mitaan vastapalveluksia.
Kunpa nama kaikki fiilikset pysyisivat mielessa samanlaisena kuin nyt. Ne kaikki uudet kokemukset ja elamykset. Se kuinka apina kyttaa kadessasi olevaa banaania, kuinka pelottava voi pieni viidakkoiilimato olla, miten hyvalta riisi voi maistua aamiaisella, miten arsyttavaa on kun apinat hyppivat peltikatollasi keskella yota tai miten ihanan helppoa taalla tuntemmattomien on tulla ja olla lahella. Kaikkia naita varten tulisi pitaa hiljaisia hetkia, miettia ja painaa mieleen. Viime matkasta poiketen en ole suunnitellut tai lukenut etukateen juurikaan, mika on tuonut matkaan erilaista fiilista. Ei tunnu, etta olen taalla matkalla vaan, etta olen ja elan taalla. Koti...silta taalla usein tuntuu. Ehka edellisessa elamassa tai tulevassa elamassa olen kotoisin Aasiasta.
Tulevat tapahtumat:
Paikallinen englannin kielen opettaja pyysi meita kaymaan hanen koululla, jotta oppilaat saisivat harjoitusta englannin kielella puhumisesta. Se viela harkinnan alla, mutta Lake toba toimii kuitenkin kotinamme seuraavat kolme paivaa. Perjantaina sitten suunnistamme takaisin Thaimaahan.
Pahoittelut viela pitkasta viiveesta blogin kirjoittamiseen...
Rakkaudella
Tiina
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Bali again!
Jamahdettiin viela pariksi paivaksi kuvan kauniille Gili Trawangan saarelle ja viela lahtiessakin takaraivosta kuului kuiskaus, etta olisiko sittenkin pitanyt viela jaada. Parin paivan aikana nahtiin kuitenkin viela lisaa kilpikonnia, opittiin etta Tiina-nimi on ilmeisesti hindujen taruissa rakkauden jumalan tyttaren nimi ja etta kasvoissa kannaattaa taalla kantaa luomia;ovat kuin timantteja kasvoilla. Joten nyt kannan ylpeana poskessa olevaa luomeani.
Gilithan tosiaan ovat jo muslimialuetta ja juteltiin paljon paikallisten muslimien kanssa. Kylla lahi-idan luoma muslimiuskonnon kuva muuttuu kun taalla naiden ihanien ihmisten kanssa juttelee. Sanoivat myos, etta heidan mielestaan harjoittavat muslimiuskontoa hiukan vaarin lahi-idassa. Taalla ei pingoteta uskonnon kanssa ja hindut, muslimit, kristityt, buddhalaiset voivat kaikki olla ystavia keskenaan ilman minkaanlaista kismaa. Hiukan vaikeaa oli kuitenkin ymmartaa sita, kuinka joillain naista herroista saattoi olla neljakin vaimoa. Kuulemma muslimiehella todennakoisemmin lippu taivaaseen, mita useamman naisen on saanut rengastettua. Hmm, nainkohan on.
Hupaisaa naiden ihmisten kanssa on se, etta jos vaikka menet olusille ravintolaan saattaa tyontekijat pikkuhiljaa hilautua samaan poytaan, kaivavat omat pullonsa esiin, joista ilomielin sitten tarjoillaan koko loppuilta riisi- tai kookosviinaa. Nauru ja hymy on herkassa ja ihmisten kanssa on kotoisa olo. Siina sitten rohnotellaan kuten olisi aina tunnettu. Toisaalta kusevat bisneksensa tarjoamalla juomia, mutta kiinnostus toisia kaksijalkaisia ja kulttureja kohtaan nayttaa olevan tarkeampaa. Mutta poikkeuksiakin loytyy; joukkoon mahtuu myos vahan liiankin karkkaasti lahestyvia ihmisia. Ensimmaista kertaa Aasiassa esim miehet saattavat huudella suht rivojakin lausahduksia ja saattavat yhtaakkia ottaa kainaloon ja yrittavat pusutella ilman, etta olet edes kerennyt sanomaan moi. Ahdistavaa, mutta onneksi nama ovat harvassa ja tilanteet ovat kuitenkin vahan vitsailua. Myos jotkut rihkamakauppiaat ovat suht tyrkkyja..enemman kuin muaalla Aasiassa. "Ei kiitos" taalla tuntuu valilla olevan kuin korvien ohitse lentava hoyhen. Suurin osa ihania ihmisia, jotka omaavat ehdottomasti Aasian leveimmat hymyt.
Tultiin takaisin Balille laivalla ja taytyy mainita, etta viimevuoden kuolemanpelkoisten Filippiini-laivareissujen jalkeen on ollut pelko persauksissa joka jerta ennen merelle lahtoa, mutta meri on ollut taydellinen. Ei kertaakaan laivaa korkeampia aaltoja tai edes mitaan sita lahella. Pysahdyttiin pariksi paivaksi oikein mukavaan ranta cityyn nimelta Padang Bai. Yhden reggae baarissa vietetyn Arak-illan(kookosviinaa) jalkeen oli lahdettava pohjois-Balille, Lovinaan. Arvatkaapa milla hinnalla saatiin oma huone joka on rannan laheisyydessa, aamianen kuuluu hintaan ja myos sinihohtoinen uima-allas aurinkotuoleineen loytyy pihalta?? Huikeat 7,9 euroa koko setti eli minun osuus alle nelja euroa. Ei paha. Samoilla hinnoilla yleensakin ollaan paasty yopymaan, mutta ei naiden extra ominaisuuksien kanssa. Noh, Lovina meidat veti saapumaan siksi, etta taalta kasin paasee tekemaan delffiiniretkia, joka tanaan aamukuudelta kaytiin sutasemassa. Siella ne upeat dolffiinit olivat aamupalalla syomassa pikkutonnikaloja keskella Javan merta. Sen jalkeen snorklattiin koralliriutalla kauniiden akvaariokalojen kanssa, joita oli paaaljon. Huikeita vareja taalla naissa kaloissa. Jaa meidan hauet kakkoseksi; sori vaan :D ainiin tamakin piti mainita etta kaytiin eilen kokkauskurssilla Balilaisen Butun kotona. Opittiin kuinka tehdaan indonesialaisia kanapullia, kanacurrya, jotain saniaisen tapaista mausteisessa kookoskastikkeessa, tuoretta tonnikalaa grillattuna banaaninlehdissa, papuja vikattuna indonesialaisittain ja MeeGorengia eli paistettua nuudelia. Nam Nam. Isukki muuten ihan tuli vaan mieleen etta tiesitkos etta saniaisten uusia kiemuralla olevia versoja voi syoda...ovat kuulemma terveellisia.
Nyt olen viime paivina tajunnut sen, miksi mun suuntavaisto on hiukan hukassa. Mulla ei kotona tai muualla ulkomailla ole koskaan ongelmia suunnistaa ja osaan aina reitin takaisin. Muitan myos reitteja lapsuudesta asti ja ilmasuunnat pysyvat aina selvilla, joten tallainen hahmotuskyky on aina ollut aika hyva. No se siita hehkuttamisesta. Olen kuitenkin taalla ollut usein ihan sekaisin ja nyt tajusin, etta koska olen ensimmaista kertaa paivantasaajan alapuolella niin aurinkohan kulkee eri tavalla. En tallakaan hetkella pysty kuvittelemaan mihin pain tuo palava pallo tuolta seuraavaksi putoaa. Aika kummallista ja hyvin hassu tunne :D
Sellaista taalla...Pus pus!!
Tiina
P.S. saa soittaa ja lahetella viesteja...hihihi :D indo-numeroon....
Gilithan tosiaan ovat jo muslimialuetta ja juteltiin paljon paikallisten muslimien kanssa. Kylla lahi-idan luoma muslimiuskonnon kuva muuttuu kun taalla naiden ihanien ihmisten kanssa juttelee. Sanoivat myos, etta heidan mielestaan harjoittavat muslimiuskontoa hiukan vaarin lahi-idassa. Taalla ei pingoteta uskonnon kanssa ja hindut, muslimit, kristityt, buddhalaiset voivat kaikki olla ystavia keskenaan ilman minkaanlaista kismaa. Hiukan vaikeaa oli kuitenkin ymmartaa sita, kuinka joillain naista herroista saattoi olla neljakin vaimoa. Kuulemma muslimiehella todennakoisemmin lippu taivaaseen, mita useamman naisen on saanut rengastettua. Hmm, nainkohan on.
Hupaisaa naiden ihmisten kanssa on se, etta jos vaikka menet olusille ravintolaan saattaa tyontekijat pikkuhiljaa hilautua samaan poytaan, kaivavat omat pullonsa esiin, joista ilomielin sitten tarjoillaan koko loppuilta riisi- tai kookosviinaa. Nauru ja hymy on herkassa ja ihmisten kanssa on kotoisa olo. Siina sitten rohnotellaan kuten olisi aina tunnettu. Toisaalta kusevat bisneksensa tarjoamalla juomia, mutta kiinnostus toisia kaksijalkaisia ja kulttureja kohtaan nayttaa olevan tarkeampaa. Mutta poikkeuksiakin loytyy; joukkoon mahtuu myos vahan liiankin karkkaasti lahestyvia ihmisia. Ensimmaista kertaa Aasiassa esim miehet saattavat huudella suht rivojakin lausahduksia ja saattavat yhtaakkia ottaa kainaloon ja yrittavat pusutella ilman, etta olet edes kerennyt sanomaan moi. Ahdistavaa, mutta onneksi nama ovat harvassa ja tilanteet ovat kuitenkin vahan vitsailua. Myos jotkut rihkamakauppiaat ovat suht tyrkkyja..enemman kuin muaalla Aasiassa. "Ei kiitos" taalla tuntuu valilla olevan kuin korvien ohitse lentava hoyhen. Suurin osa ihania ihmisia, jotka omaavat ehdottomasti Aasian leveimmat hymyt.
Tultiin takaisin Balille laivalla ja taytyy mainita, etta viimevuoden kuolemanpelkoisten Filippiini-laivareissujen jalkeen on ollut pelko persauksissa joka jerta ennen merelle lahtoa, mutta meri on ollut taydellinen. Ei kertaakaan laivaa korkeampia aaltoja tai edes mitaan sita lahella. Pysahdyttiin pariksi paivaksi oikein mukavaan ranta cityyn nimelta Padang Bai. Yhden reggae baarissa vietetyn Arak-illan(kookosviinaa) jalkeen oli lahdettava pohjois-Balille, Lovinaan. Arvatkaapa milla hinnalla saatiin oma huone joka on rannan laheisyydessa, aamianen kuuluu hintaan ja myos sinihohtoinen uima-allas aurinkotuoleineen loytyy pihalta?? Huikeat 7,9 euroa koko setti eli minun osuus alle nelja euroa. Ei paha. Samoilla hinnoilla yleensakin ollaan paasty yopymaan, mutta ei naiden extra ominaisuuksien kanssa. Noh, Lovina meidat veti saapumaan siksi, etta taalta kasin paasee tekemaan delffiiniretkia, joka tanaan aamukuudelta kaytiin sutasemassa. Siella ne upeat dolffiinit olivat aamupalalla syomassa pikkutonnikaloja keskella Javan merta. Sen jalkeen snorklattiin koralliriutalla kauniiden akvaariokalojen kanssa, joita oli paaaljon. Huikeita vareja taalla naissa kaloissa. Jaa meidan hauet kakkoseksi; sori vaan :D ainiin tamakin piti mainita etta kaytiin eilen kokkauskurssilla Balilaisen Butun kotona. Opittiin kuinka tehdaan indonesialaisia kanapullia, kanacurrya, jotain saniaisen tapaista mausteisessa kookoskastikkeessa, tuoretta tonnikalaa grillattuna banaaninlehdissa, papuja vikattuna indonesialaisittain ja MeeGorengia eli paistettua nuudelia. Nam Nam. Isukki muuten ihan tuli vaan mieleen etta tiesitkos etta saniaisten uusia kiemuralla olevia versoja voi syoda...ovat kuulemma terveellisia.
Nyt olen viime paivina tajunnut sen, miksi mun suuntavaisto on hiukan hukassa. Mulla ei kotona tai muualla ulkomailla ole koskaan ongelmia suunnistaa ja osaan aina reitin takaisin. Muitan myos reitteja lapsuudesta asti ja ilmasuunnat pysyvat aina selvilla, joten tallainen hahmotuskyky on aina ollut aika hyva. No se siita hehkuttamisesta. Olen kuitenkin taalla ollut usein ihan sekaisin ja nyt tajusin, etta koska olen ensimmaista kertaa paivantasaajan alapuolella niin aurinkohan kulkee eri tavalla. En tallakaan hetkella pysty kuvittelemaan mihin pain tuo palava pallo tuolta seuraavaksi putoaa. Aika kummallista ja hyvin hassu tunne :D
Sellaista taalla...Pus pus!!
Tiina
P.S. saa soittaa ja lahetella viesteja...hihihi :D indo-numeroon....
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Ah Indonesia!
Edellisesta todella uuvuttavasta matkasta on toivuttu ja elama hymyilee taas kerran. Ensimmaista kertaa olen paivantasaajan alapuolella ja kaikki taalla onkin taivaalla ihan nurinkurin. Aurinkokin tuntuu olevan aikas polttavan lahella.
Tosiaan tapasin jo lentokentalla hyvan ystavani Marian(tyokaveri), jonka reissua odotin innolla silla on Marian ensimmainen kerta Aasiassa. Lennot olivat Jakartassa ajoillaan joten saastyttiin sekoilulta. Varoitin jo etukateen Mariaa kuumasta ja kosteasta kelista ja siita kuinka 5minuutin jalkeen vaatteet ovat jo tarrautuneet ihoon ja ohimoilta valuu hikipisaroita...ja tama patee myos yoaikaan. Ja toteenhan tuo kavi silla taalla on viela Thaimaatakin huomattavasti kosteampi ilmasto. Lahdettiin samantien viela lennoin kohti Balia, Indonesian helmea, joka on ainut suurempi hindu alue tassa 240 miljoonaa ihmista asuttavassa muslimi maassa. Ensimmainen kohde balilla oli Kuta beach; pitka ranta, jonka kaduilla oli Burger kingia, McDonaldsia, resortteja ja rannalla aurinkotuoleja ja surffareita, joten naiden vuoksi emme viipyneet kuin hetken ja lahdimme kothi Ubudia. Tassa kaupungissa kaikki tuntuivat olevan jonkinnakoisia taiteilijoita; maalareita, kankaantekijoita, puun- tai kivenveistajia. Otimme alemme skootterit ja muutaman paikallisen kuskin silla ensinnakin meidan skootteriajotaidot eivat ehka ole ne vahvimmat ja viela kun taalla on vasemmanpuoleinen liikenne. Noh eipa olisi kylla nahnyt yhtaan mitaan jos olisi itse lahtenyt ajelemaan tai ainakin noin kahden korttelin jalkeen olisi ollut pahasti hukassa silla kadut menevat niin solmuun ja mutkalle kun vaan pystyy. Kaytiin tulivuoren kuumilla lahteilla, kahvi-,kaakao ja hedelmaviljemilla, temppeleilla, balilaista tanssia, hopeapajalla ja viimeisena bongattiin paikka jossa oli kukkotappelukeha. Kukkotappeluhan on Aasiassa suosittua vapaajan viihdetta paikallisten keskuudessa ja varmaan joka toisessa kodissa kasvatetaan upeita urossiivekkaita, jotta voidaan haastaa naapurin kukko taistoon. Lansimaalaisten suosioon laji ei ilmeisesti ole loytanyt raan meininkinsa vuoksi. Ensin valitaan sopiva pari, jonka jalkeen kukkojen jalkoihin kiinnitetaan narulla teravat terat, joilla voittaja siis kaytannossa havoittaa toista niin pahasti, etta haviaja kuolee. Tosin yleensa voittajankin on niin pahasti haavoittunut, etta joutuu sekin grilliin. Sinne tepasteltiin katsomaan ja tuntui, etta meissa oli paljon enemman kummasteltavaa; taitaa olla laji lahinna miesten harrastus. Hurjaa oli se kuinka nopeasti ottelu oli jo siina vaiheessa ettei toisessa kukossa juuri henki enaa pihissyt. Olipahan kokemus.
Ubudissa kaytiin myos Monkey forest metsassa, joka siis nimensa mukaisesti taynna suht kesyja apinoita. Kylla niiden ilmeissa ja eleissa on sitten hyyyyvin paljon samaa kun meilla ihmisilla. Saipahan kikattaa.
Muutaman loistavan kaupunkipaivan jalkeen odotimme jo, etta paasisimme meren rannalle. Sille turkoosia kimmeltavalle merelle josta kaikki Indonesian yhteydessa puhuvat. Otimme siis suunnaksi Gili saaret, joissa ei sallita moottoriajoneuvoja ja matkoihin kaytetaan joko pyoraa tai cimodoa eli hurjan suloisia hevosvaunuja. Jo ensimmaisen 10 minuutin jalkeen taisimme molemmat huokaista ja kysya toisiltamme, etta voidaanko jaada tanne. Korallien ymparoima pieni saari jonka ympari voi kavella parissa tunnissa taytti kaikki meidan toiveet. Eika vaan turkoosin vetensa ansiosta vaan muutenkin tunnelma taalla karistaa viimeisetkin stressin aiheuttajat. Paatimme vuokrata pyorat ja snorklauskamat, pukea bikinit paalle ja lahtea kiertamaan saarta valilla snorklaillen. Meidan snorklaustaidot eivat olleet ehka kovinkaan kiilloteltuja ja alkukankeutta oli havaittavissa. Toisaalta meidan valineetkaan eivat tainneet olla ne parhaimmat. Kun ne saatiin vaihdettua oli meininki eri. Paastiin nakemaan hienon varisia korallikaloja, ankerias, pallokala, mutta paivan ehdoton kohokohta oli yli metrin pituinen kilpikonna joka oli tullut syontireissulle koralleille. Uitiin sen kanssa ja kaveri ei ollut moksiskaan. Paasin jopa niin lahelle, etta koskin sen kilpea, joka oli aikas levainen. Kylla sen jalkeen oli pakko nousta pintaan ja ehka kiljahtaakin. Todella upeaa. Trooppinen myrsky kuitenkin paatti lopettaa meidan snorklausreissun, mutta toisaalta oltiinkin jo aika naatteja voimakkaan merivirtauksen vuoksi.
Pajoittelen sita etten paassyt vastaamaan teidan viesteihin siita tsunamivaroituksesta...yhteydet kun taalla ovat aika huonot. Kaikki kuitenkin kunnossa. Tassa meidan indonesialiittyman numero johon kannattaa ehka tulevat yhteydenotot seuraavan 3 viikon ajan kun tuo suomiliittyma on niin harvoin paalla +6281805668167
Seuraavalla kerralla taytyy kylla puhua naista ihmisista...erilaisia..en oikeen ota selvaa..hyvalla tavalla :)
Tiina
Tosiaan tapasin jo lentokentalla hyvan ystavani Marian(tyokaveri), jonka reissua odotin innolla silla on Marian ensimmainen kerta Aasiassa. Lennot olivat Jakartassa ajoillaan joten saastyttiin sekoilulta. Varoitin jo etukateen Mariaa kuumasta ja kosteasta kelista ja siita kuinka 5minuutin jalkeen vaatteet ovat jo tarrautuneet ihoon ja ohimoilta valuu hikipisaroita...ja tama patee myos yoaikaan. Ja toteenhan tuo kavi silla taalla on viela Thaimaatakin huomattavasti kosteampi ilmasto. Lahdettiin samantien viela lennoin kohti Balia, Indonesian helmea, joka on ainut suurempi hindu alue tassa 240 miljoonaa ihmista asuttavassa muslimi maassa. Ensimmainen kohde balilla oli Kuta beach; pitka ranta, jonka kaduilla oli Burger kingia, McDonaldsia, resortteja ja rannalla aurinkotuoleja ja surffareita, joten naiden vuoksi emme viipyneet kuin hetken ja lahdimme kothi Ubudia. Tassa kaupungissa kaikki tuntuivat olevan jonkinnakoisia taiteilijoita; maalareita, kankaantekijoita, puun- tai kivenveistajia. Otimme alemme skootterit ja muutaman paikallisen kuskin silla ensinnakin meidan skootteriajotaidot eivat ehka ole ne vahvimmat ja viela kun taalla on vasemmanpuoleinen liikenne. Noh eipa olisi kylla nahnyt yhtaan mitaan jos olisi itse lahtenyt ajelemaan tai ainakin noin kahden korttelin jalkeen olisi ollut pahasti hukassa silla kadut menevat niin solmuun ja mutkalle kun vaan pystyy. Kaytiin tulivuoren kuumilla lahteilla, kahvi-,kaakao ja hedelmaviljemilla, temppeleilla, balilaista tanssia, hopeapajalla ja viimeisena bongattiin paikka jossa oli kukkotappelukeha. Kukkotappeluhan on Aasiassa suosittua vapaajan viihdetta paikallisten keskuudessa ja varmaan joka toisessa kodissa kasvatetaan upeita urossiivekkaita, jotta voidaan haastaa naapurin kukko taistoon. Lansimaalaisten suosioon laji ei ilmeisesti ole loytanyt raan meininkinsa vuoksi. Ensin valitaan sopiva pari, jonka jalkeen kukkojen jalkoihin kiinnitetaan narulla teravat terat, joilla voittaja siis kaytannossa havoittaa toista niin pahasti, etta haviaja kuolee. Tosin yleensa voittajankin on niin pahasti haavoittunut, etta joutuu sekin grilliin. Sinne tepasteltiin katsomaan ja tuntui, etta meissa oli paljon enemman kummasteltavaa; taitaa olla laji lahinna miesten harrastus. Hurjaa oli se kuinka nopeasti ottelu oli jo siina vaiheessa ettei toisessa kukossa juuri henki enaa pihissyt. Olipahan kokemus.
Ubudissa kaytiin myos Monkey forest metsassa, joka siis nimensa mukaisesti taynna suht kesyja apinoita. Kylla niiden ilmeissa ja eleissa on sitten hyyyyvin paljon samaa kun meilla ihmisilla. Saipahan kikattaa.
Muutaman loistavan kaupunkipaivan jalkeen odotimme jo, etta paasisimme meren rannalle. Sille turkoosia kimmeltavalle merelle josta kaikki Indonesian yhteydessa puhuvat. Otimme siis suunnaksi Gili saaret, joissa ei sallita moottoriajoneuvoja ja matkoihin kaytetaan joko pyoraa tai cimodoa eli hurjan suloisia hevosvaunuja. Jo ensimmaisen 10 minuutin jalkeen taisimme molemmat huokaista ja kysya toisiltamme, etta voidaanko jaada tanne. Korallien ymparoima pieni saari jonka ympari voi kavella parissa tunnissa taytti kaikki meidan toiveet. Eika vaan turkoosin vetensa ansiosta vaan muutenkin tunnelma taalla karistaa viimeisetkin stressin aiheuttajat. Paatimme vuokrata pyorat ja snorklauskamat, pukea bikinit paalle ja lahtea kiertamaan saarta valilla snorklaillen. Meidan snorklaustaidot eivat olleet ehka kovinkaan kiilloteltuja ja alkukankeutta oli havaittavissa. Toisaalta meidan valineetkaan eivat tainneet olla ne parhaimmat. Kun ne saatiin vaihdettua oli meininki eri. Paastiin nakemaan hienon varisia korallikaloja, ankerias, pallokala, mutta paivan ehdoton kohokohta oli yli metrin pituinen kilpikonna joka oli tullut syontireissulle koralleille. Uitiin sen kanssa ja kaveri ei ollut moksiskaan. Paasin jopa niin lahelle, etta koskin sen kilpea, joka oli aikas levainen. Kylla sen jalkeen oli pakko nousta pintaan ja ehka kiljahtaakin. Todella upeaa. Trooppinen myrsky kuitenkin paatti lopettaa meidan snorklausreissun, mutta toisaalta oltiinkin jo aika naatteja voimakkaan merivirtauksen vuoksi.
Pajoittelen sita etten paassyt vastaamaan teidan viesteihin siita tsunamivaroituksesta...yhteydet kun taalla ovat aika huonot. Kaikki kuitenkin kunnossa. Tassa meidan indonesialiittyman numero johon kannattaa ehka tulevat yhteydenotot seuraavan 3 viikon ajan kun tuo suomiliittyma on niin harvoin paalla +6281805668167
Seuraavalla kerralla taytyy kylla puhua naista ihmisista...erilaisia..en oikeen ota selvaa..hyvalla tavalla :)
Tiina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
