Asiat sekaisin, mutta hyvin

Muang Ngoi neuasta lahdettiin viela pienelle pohjois Laosin kierrokselle. Miko paivan kuumeessa Oudomxaissa ja mina ruokamyrkytyksen kourissa Luam nam thassa. Miko ystavallisesti yritti apteekkarille ilman yhteista kielta selittaa, etta mista paasta tulee tavaraa milloinkin. Loppuen lopuksi jouduttiin leikkimaan itse laakaria ja maarasimme tautiin antibiootit. Ja kylla tehosi. Taytyykin miettia tasta uutta uraa. Taas siis meni muutama paiva kirjaa lueskellessa ja suunnittelemamme trekit upeassa Luam Nam Than luonnonpuistossa jaivat tekematta. Paatettiin ottaa viela yksi pysakki Laosin puolella Vieng Poukhassa (ihana nimi). Kyla jossa naimme 2 turistia ja meita palveli parin paivan ajan vain yksi nuudelikoju. Hirmuisen tinkimisen jalkeen paatimme lahtea paivan trekille viidakkoon. Suosituimmissa trekki-kaupungeissa ryhmat kasittaakseni ovat olleet isoja..jopa 12 ihmista. Mutta mepa saimme ihanan reissun kahdestaan kolmen oppaamme kanssa. Opittiin, mita kasveja kaytetaan nivelkipuihin tai ripuliin, minka nakoinen on villibanaani ja -peruna tai kardemumma, miten lehdesta ja sulasta tehdaan paikallinen footbagi, miten kutsutaan peuroja puhaltamalla banaanin lehteen, mita puuta on hyva kayttaa rakentamiseen, miten muurahaiset elavat kesan ja nahtiin karhun kysien jalkia puussa. Kesken trekin syotiin Khmu-heimon valmistamaa ruokaa, josta tuli ainakin minulle yksi Laosin kohokohdista. Ruoka aseteltiin valtaisille banaanin lehdille, josta kaikkea napittiin sticky ricen kera. Matkalla opittiin myos miten sticky rice valmistetaan. Tarjolla oli friteerattua bambun versoa ja banaania, kanaa, vihanneksia, vesibuffaloa, vohvelia ja tuoreita hedelmia. Ruoan jalkeen otettiin banaanin lehdilla pienet huilit. Trekkiin kuului myos kaynti hyvin vanhan temppelin raunioilla, jotka Usa pomitti maan tasalle sodan aikana. Oppaamme kertoi olleensa pikkupoikana isanasa kanssa keraamassa galangaa ja inkivaaria, kun jenkkisotilaat olivat sanoneet, etta lahtekaa talta alueelta akkia pois; koneet pommittavat alueen kohta. Isa suuttui sotilaille ja ihmetteli, miksi nama haluavat pelotella. He olivat jaaneet vahan matkan paahan katsomaan tilannetta ja 20 minuutin paasta lentokeneet olivat tuleet ja isa kaski poikaansa juoksemaan niin kovaa kotiin kun paasee. Oppaamme kertoi, etta muistaa hyvin kun maata lensi paalle ja korviin saattui rajahdysten aanet. Han kertoi myos siita, kun joskus heidan koti ja kyla oli pommitettu maan tasalle. Molemmat huomattiin oppaastamme, kuinka vaikeaa oli kertoa naita juttuja. Trekkimme ehdottomaksi kohokohdaksi jai kuitenkin alkumatkan kaynti paikallisessa Khmu-heimo kylassa. Oltiin paikalla kahdeksan aikaan ja vanhat naiset kulkivat ja istuivat ympariinsa isot tupakka piiput suussaan. Yksi piippu ilmeisesti piti piilottaa, silla siina taisi olla viela vanhan kansan suosiossa olevaa opiumia. Meidat kutsuttiin pikku nuotion ymparille ja saatiin paikallisten punomat riisikorit lahjaksi. Kultiin myos heidan olevan taysin omavaraisia ja animisteja(uskovat henkiin eivat jumaliin). Oli taas vaikeaa kommentoida siihen, kun he ihastelevat meidn ihon varia. Ja tata on tapahtunut usein. Ja nakisitte nama kaikki paivittaiskosmetiikka tuotteet...ihan kaikki on valkaisevia. Yhden perheen pihalla nahtiin, kuinka kaikilla oli punaisia laikkia kasvoissa ja kysyin oppaaltamme, mita nama ovat. He olivat edellisena paivana joutuneet uhraamaan vesibuffalon talon hengille(edesmenneille) ja pitaneet jonkin seremonian, johon nama merkit kasvoissa kuuluivat. Ihanan iloisia ja kiinnostuneita ihmisia.
Samana paivana yritettiin viela saada bussi Thaimaan rajallle. Kovasti kaikki vakuuttelivat, etta sellainen tulee. Yritettiin jopa liftata, mutta kaikki vaan vilkuttivat takaisin. Reilun kolmen tunnin paasta kyllastyttiin ja aurinkokin laski. Sama homma seuraavana aamuna, mutta bussi kuitenkin tuli. Viimeiset vilkaukset kuivasta, kauniista Laosista ja sen bambuhokkeli kylista. Rajalla Laosin puolella saatiin sitten maasta poistuessamme mukavia uutisia. Oltiin ylitettu maassaolo-oikeutemme 9 paivalla ja per paiva tulisi maksettavaa 10 euroa eli 90e pamahti maksettavaa. Kylla suoraansanoen vitutti, koska Kabotzassa ostessamme Laosin viisumia pyydettiin kahta kuukautta aikaa. Nama paivat tulivatkin viisumiin, mutta se tarkoittikin niita paivia, minka sisalla meidan on tultava Laosiin. Laosiin ei anneta yli kkden viisumia. Noh, huokastiin helpotuksesta, etta ei oltu koko kuukautta. Olisi ollut kotiinlahto sitten aika pian edessa. Rajamiehia kovasti kylla hymyilytti, kun saivat rahat kateensa. Eika kuittia saanut vaikka pyysi ja leima passiin tuli ihan samalla tavalla kuin muillekin. Kenenkohan taskuun rahat meni. Alkaaka kuvitelko, ettei yritelty rapsyttaa silmia ja vedota ettei rahaa ole, mutta takasin saatiin vain totista imetta. Thaimaan rajalla sitten uusi ongelma. Sekoilijaturistien johdosta Thaimaa on paattanyt viime joulukuussa muuttaa lakejaan niin, etta jos ylitat maan jalan saat vain 15 paivan maassaolo-oikeuden, jos tulet lentaen saat 30 paivaa. Meidan suunnitelmat oli taalla olla reilu kuukausi, joten ainut keino, etta saadaan lisaa paivia on lentaa jonnekin ja tulla takaisin. Kiva kiva. Taidetaan siis ensi viikolla tehda muutaman tunnin kaynti Malesiassa Kuala Lumpurissa.
Ei muita ongelmia sille paivalle. Mutta hui miten miljoo muuttui. Muutama sata metria Thaimaan puolelle ja autot ovat uudempia, liikkeita on ympariinsa, kaupasta saa kylmaa juomaa, talot ovat rakennettu suoraan ja ihmiset puhuvat englantia...eika kukaan enaa ihmetellyt meidan lasnaoloa. Koko paivan matkustuksen jalkeen otettiin viela yksi 3 tunnin bussi Chiang raihin. Vaikka Miko on taalla aikaisemmin kaynytkin niin taisi olla pieni "shokki" tama muutos sillekin. Pizzaravintolaa (ja arvatkaa vaan oliko pakko menna), spa:ta, botoxia, vaateliikkeita, kahviloita ja ihmisia trendi vaatteissa. Enpa itse ainakaan osannut odottaa Laosin jalkeen nain suurta muutosta. Ihan kivaa nainkin valilla. Pari yota vietettiin totutellessa batheihin kunnes jatkettiin Chiang Maihin; pohjois-Thaimaan suurin kaupunki. Taalla night market oli jalkoja puuduttavan pitka ja tekemista olisi riittanyt kuukausiksi. Paatettiin ehka ensimmaista kertaa matkallamme, etta mennaanko juomaan pikku huppelit ja niin tehtiin. Muutaman juoman jalkeen illalla kaveltiin matkatoimiston ohi ja paatettiin menna katsomaan bussilippujen hintoja. Yhta akkia meilla olikin Bangkokin liput kadessa, vaikkei oltu edes tasta kunnolla keskustelu. Ostettuamme liput oltiin molemmat vahan ihmeissamme, etta miten tassa nyt nain kavi...ai etta huomenna Bangkokiin. Jatkettiin iltaa ja paadyttiin paikallisten rastojen porukkaan istumaan ja juomaan ah niin kotoisia juomia kuten smirnoff icea yms. Turistiin niita naita ja maistettiin muurahaisenmuna keittoa. He olivat kyseisen paikan omistajia ja kun paikka sulkeutui pyysivat he meita siirtymaan toiseen heidan paikkaan kuuntelemaan live musiikkia...vastaus oli tottakai. Saatiin kaulaamme jasmiininkukista tehdyt tervetuliais kaulakorut ja vietettiin oikein mukava ilta. Sain ohjeeksi, etta kaulakorun saa sailymaan hyvin kun pitaa sita valilla vesilasissa. Ja nain tein ja arvatka milta se vesi tuoksui seuraavana iltana...ihanalle..jasmiini hajuvedelle. Muutama minuutti ennen Bangkokin bussiin lahtoa keksin idean, etta valelen itseni silla vedella ja tuoksun kukkasille koko 10 tunnin matkan. Voi etta miten fiksu idea...noin tunnin kuluttua haju oli muuttunut pistavaksi pissan hajuksi. Haisin ihan spurgulle. Ei siis ihmiselle, jonka henki vahan honkaa seuraavana aamuna huuruisen illan jaljilta vaan kitkeralle viinan ja pissin sekoitukselle...spurgulle. Olipa ruusuisen tuoksuinen matka bussissa. Hiukan ennen aamu viitta oltiin perilla Bangkokissa pahimassa turistikaupunginosassa Khao San Roadilla ja lammin roskan ja ummehtuneen haju iski aika hyvin kasvoille. Sekoilijaturisteja oli edelleen hillumassa kaljapullot kadessa katsellen paikallisia minihametyttoja etsimassa viimeisia asiakkaita. Naky ei ollut kovin miellyttava ja haluttiin nukkumaan ensimmaiseen paikkan, joka oli auki. Muutaman tunnin unen jalkeen kaupunki nayttaa jo hiukan valoisammalta paikalta, mutta silti jos katson ulos naen pelkkia turisteja kavelemassa ohi. Jotkut ilman paitaa, jotkut vetamassa aamupalaa kera kaljan, jotkut singha-paita(paikallinen olut merkki) paalla. Ikavoin rantaa, en tallaista kaaosta. Vahan harmittaa, etta sujahdettiin nain nopeasti pohjoisesta pois, mutta ehka loydetaan taaltakin muutamille seuraaville paiville jotain kivaa tekemista. Tiina
ps. yritetaan etsia lahipaivina tarpeeksi nopea netti, etta saadaan ladattua tanne kuvia trekista yms.